Nyt sitten matkaan, eli tiistaina aamulla saavuttiin Catalina saarelle, joka on aika pieni, mutta se oli tosi viihtyisä. Se on suurimmaks osaks turisti paikka ja monilla ihmisillä on siellä "lomatalo" tai kakkosasunto. Siellä siis ei todellakaan ole paljon ihmisiä, jotka asuis ihan ympäri vuoden siellä. Tiistai aamuna menin aamupalalle ja oltiin sovittu että tavataan hostmumin ja Chloen kanssa laivan kannella, mutta en löytäny niitä mistään. Yritin ettiä niitä yli puolen tunnin ajan ja sitten päätin että lähen saarelle yksin, koska halusin todellaki mennä sinne ja aikaa ei enää ollut kun vaan 4 tuntia, koska laiva lähti 5 aikaan ja kaikkien piti olla laivassa jo neljän aikoihin. Mentiin saarelle sellasillä pikkuveneillä ja se kesti jotain 5 minuuttia. Oli tosi lämmin päivä ja vesi oli tosi kirkasta, oli ihan mahtavaa! Saarelle tultua lähin vaan käveleskelemään ympäriinsä. Siellä oli muutamia kauppoja ja ravintoloita ja siinä oli pieni ranta, jossa oli ihan valkosta hiekkaa. Tykkäsin tosi paljon niistä taloista siellä rinteessä, noissa muutamissa kuvissa näkyy niitä hyvin. Siellä oli paljon valkosia taloja ja melkeen ois voinu kuvitella, että saari ois jossain kreikan saaristossa. Ostin sieltä muistoks vaan yhden paidan, jossa lukee Catalina Island. Olin yhessä kaupassa ja näin hostmumin ja Chloen, ne oli yrittäny ettiä mua, mutta sitten ne oli löytäny mun lapun, jonka jätin niille, että oon menossa saarelle, niin ne oli kans sitten tullu sinne. Ne jäi sinne kiertelemään ja mä lähin laivalle kun olin kiertäny sen keskustan. Laivalle menin sitten syömään, tarjolla oli japanilaista ruokaa, oli ihan jees. Sitten vähän ajan päästä hostmum ja Chloe tuli ja ne halus mennä syömään joten menin sitten uudestaan syömään. Nyt tuli muistikatkos, en muista mitä sen jälkeen tehtiin. Illallinen oli taas kuuden aikaan ja siellä tuli syötyä kalaa. Illalla mentiin kattomaan näytöstä ja sen jälkeen sitten mentiin kattomaan komedia showta, joka oli tosi hauska, se loppu joskus 12 aikaan ja sen jälkeen mentiin nukkumaan, että jaksetaan herätä aikasin Meksikoon. :)
lauantai 16. huhtikuuta 2011
Catalina Island!
Nyt vihdoin otin itteäni niskasta kiinni ja tulin jatkamaan matkasta kertomista. Olin tällä viikolla kolme päivää poissa koulusta, torstaina pääsin sitten vihdoin takas kouluun ja harkkoihin. Eilen eli perjantaina oli track meet, mutta koska oon ollu melkeen kaks viikkoa poissa harkoista, niin en päässy menemään, joten perjantai oli tosi rento päivä. Olo on vieläkin vähän nuhanen, kävin äsken kaupassa ja täällä on tosi lämmin, vaikka onkin pilvistä.
Nyt sitten matkaan, eli tiistaina aamulla saavuttiin Catalina saarelle, joka on aika pieni, mutta se oli tosi viihtyisä. Se on suurimmaks osaks turisti paikka ja monilla ihmisillä on siellä "lomatalo" tai kakkosasunto. Siellä siis ei todellakaan ole paljon ihmisiä, jotka asuis ihan ympäri vuoden siellä. Tiistai aamuna menin aamupalalle ja oltiin sovittu että tavataan hostmumin ja Chloen kanssa laivan kannella, mutta en löytäny niitä mistään. Yritin ettiä niitä yli puolen tunnin ajan ja sitten päätin että lähen saarelle yksin, koska halusin todellaki mennä sinne ja aikaa ei enää ollut kun vaan 4 tuntia, koska laiva lähti 5 aikaan ja kaikkien piti olla laivassa jo neljän aikoihin. Mentiin saarelle sellasillä pikkuveneillä ja se kesti jotain 5 minuuttia. Oli tosi lämmin päivä ja vesi oli tosi kirkasta, oli ihan mahtavaa! Saarelle tultua lähin vaan käveleskelemään ympäriinsä. Siellä oli muutamia kauppoja ja ravintoloita ja siinä oli pieni ranta, jossa oli ihan valkosta hiekkaa. Tykkäsin tosi paljon niistä taloista siellä rinteessä, noissa muutamissa kuvissa näkyy niitä hyvin. Siellä oli paljon valkosia taloja ja melkeen ois voinu kuvitella, että saari ois jossain kreikan saaristossa. Ostin sieltä muistoks vaan yhden paidan, jossa lukee Catalina Island. Olin yhessä kaupassa ja näin hostmumin ja Chloen, ne oli yrittäny ettiä mua, mutta sitten ne oli löytäny mun lapun, jonka jätin niille, että oon menossa saarelle, niin ne oli kans sitten tullu sinne. Ne jäi sinne kiertelemään ja mä lähin laivalle kun olin kiertäny sen keskustan. Laivalle menin sitten syömään, tarjolla oli japanilaista ruokaa, oli ihan jees. Sitten vähän ajan päästä hostmum ja Chloe tuli ja ne halus mennä syömään joten menin sitten uudestaan syömään. Nyt tuli muistikatkos, en muista mitä sen jälkeen tehtiin. Illallinen oli taas kuuden aikaan ja siellä tuli syötyä kalaa. Illalla mentiin kattomaan näytöstä ja sen jälkeen sitten mentiin kattomaan komedia showta, joka oli tosi hauska, se loppu joskus 12 aikaan ja sen jälkeen mentiin nukkumaan, että jaksetaan herätä aikasin Meksikoon. :)





Nyt sitten matkaan, eli tiistaina aamulla saavuttiin Catalina saarelle, joka on aika pieni, mutta se oli tosi viihtyisä. Se on suurimmaks osaks turisti paikka ja monilla ihmisillä on siellä "lomatalo" tai kakkosasunto. Siellä siis ei todellakaan ole paljon ihmisiä, jotka asuis ihan ympäri vuoden siellä. Tiistai aamuna menin aamupalalle ja oltiin sovittu että tavataan hostmumin ja Chloen kanssa laivan kannella, mutta en löytäny niitä mistään. Yritin ettiä niitä yli puolen tunnin ajan ja sitten päätin että lähen saarelle yksin, koska halusin todellaki mennä sinne ja aikaa ei enää ollut kun vaan 4 tuntia, koska laiva lähti 5 aikaan ja kaikkien piti olla laivassa jo neljän aikoihin. Mentiin saarelle sellasillä pikkuveneillä ja se kesti jotain 5 minuuttia. Oli tosi lämmin päivä ja vesi oli tosi kirkasta, oli ihan mahtavaa! Saarelle tultua lähin vaan käveleskelemään ympäriinsä. Siellä oli muutamia kauppoja ja ravintoloita ja siinä oli pieni ranta, jossa oli ihan valkosta hiekkaa. Tykkäsin tosi paljon niistä taloista siellä rinteessä, noissa muutamissa kuvissa näkyy niitä hyvin. Siellä oli paljon valkosia taloja ja melkeen ois voinu kuvitella, että saari ois jossain kreikan saaristossa. Ostin sieltä muistoks vaan yhden paidan, jossa lukee Catalina Island. Olin yhessä kaupassa ja näin hostmumin ja Chloen, ne oli yrittäny ettiä mua, mutta sitten ne oli löytäny mun lapun, jonka jätin niille, että oon menossa saarelle, niin ne oli kans sitten tullu sinne. Ne jäi sinne kiertelemään ja mä lähin laivalle kun olin kiertäny sen keskustan. Laivalle menin sitten syömään, tarjolla oli japanilaista ruokaa, oli ihan jees. Sitten vähän ajan päästä hostmum ja Chloe tuli ja ne halus mennä syömään joten menin sitten uudestaan syömään. Nyt tuli muistikatkos, en muista mitä sen jälkeen tehtiin. Illallinen oli taas kuuden aikaan ja siellä tuli syötyä kalaa. Illalla mentiin kattomaan näytöstä ja sen jälkeen sitten mentiin kattomaan komedia showta, joka oli tosi hauska, se loppu joskus 12 aikaan ja sen jälkeen mentiin nukkumaan, että jaksetaan herätä aikasin Meksikoon. :)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti