keskiviikko 18. toukokuuta 2011

En oo nyt vähään aikaan kirjottanu. En ees muista mitä on tapahtunu. Viime torstaina käytiin Mattin ja Courtneyn kanssa kattomassa koulun kevät musikaali. Torstaina oli kiireinen päivä, koska piti ehtiä käydä kaupassa ja viemässä tavarat Carrien luokse ja vielä pakatakkin ne, ja kun vielä Chloe ja Charles halus jäädä koulun jälkeen kirjastoon tekemään historian tutkielmaa, niin pääsin kotiin vasta puoli viiden aikaan. Perjantaina pääsin lähtemään jo kolmen tunnin jälkeen ja lähettiin muitten vaihareitten kanssa suuntaamaan kohti Idahoa, missä meillä oli orientaatio leiri. Matka kesti noin 3 tuntia ja maisemat oli ihan mahtavat! Leiripaikka oli ihan keskellä ei mitään, mutta siellä oli sellanen iso järvi ja ne maisemat oli vaan niin upeet, ihan ku jostain elokuvasta! Laitan kuvia myöhemmin, vaikka mulla ei niitä monta ookkaa. Leiri oli ihan kiva. Oli kiva nähä muita vaihtareita, mutta luennot oli vähän tylsiä. Pelattiin kaikenlaisia pelejä ja syötiin paljon. Ilma oli tosi hyvä, oli niin kuuma, vaikka oltiin luvattu ukkosta ja vesisadetta, mutta niistä ei ollu tietoakaan. Ite olin pakannu laukun täyteen vaan lämpimiä vaatteita, joten ei multa löytyny shortseja ja monia t-paitoja. Sunnuntaina tultiin kotiin ja pysähyttiin Lewistonissa pikasesti syömässä. Maanantain olin poissa koulusta, olin niin kipeenä ja tiistaina menin kouluun, mutta lähin kesken pois. Tänään oli jo parempi päivä. Menin koulun jälkeen kaupunkiin, jossa sitten sattumalta näin mun yhen kaverin ja kierreltiin sen kanssa jonkun aikaa ja kun ei keksitty mitään tekemistä, niin päätettiin mennä koululle tekemään meidän kuviksen töitä. Meillä on aina keskiviikkosin semmonen "open studio" johon voi mennä vapaasti tekemään kuviksen projekteja ja se kestää aina 8 asti illalla. Mentiin siis sinne, olin ollu kolme päivää pois kuviksesta, joten teki hyvää kyllä kuroa muita kiinni. Siellä ei ollu ketään muita, saatiin olla ihan kahestaan ja laitettiin musiikki täysillä ja maalailtiin meidän töitä. Soitin sitten hostmumin hakemaan mut kotiin, koska oli päivällinen, jonka jälkeen sitten lähin kävelemään ja juoksemaan, tuli siinä yli tunnin lenkki tehtyä ja nyt suuntaan pian nukkumaan.

Viime päivät oon ollu vähän masentunu. Oon kärsiny koti-ikävästä, en mistään tosi kovasta, mutta ollu vaan sellanen tunne että haluas jo kotiin ja nähä perheen ja kaverit. Enään 40 päivää jäljellä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti