keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Tää päivä ei ihan suunnitelmien mukaan mennyt. Meidän piti lähteä aamulla kaheksan aikaan ajamaan vuorille, ite kyllä olin valmis kaheksan aikoihin ja odottelin vaan poikia. Nic tuli vähän yli yheksän ja sano että sen puhelin oli sammunu ja se oli nukkunu pommiin. Yön aikana oli satanu kivasti lunta ja tiet ihan loskassa, joten oltiin siinä vähän kahen vaiheilla että lähetäänkö vai eikö. No päätettiin lähteä ja saatin tavarat autoon ja Nate ja Josh tuli ja lähettiin sitten ajamaan. Käytiin matkalla ostamassa laatikollinen pepsi tölkkejä huoltoasemalta meille evääks. Matka normaalisti kestää sellaset 50 minuuttia, mutta tiet oli niin lumessa ja mitä ylemmäs ja pohjosemmas päästiin niin sitä enemmän oli lunta ja jäätä teillä, joten mentiin ihan etana vauhtia. Nicillä ei oo autossa talvirenkaita, joten oli aika mukavaa luisteilla teitä pitkin. Ei oikeen uskottu että päästään perille asti, koska koko ajan näytti pahemmalta ja pahemmalta ja sitten tuli vielä kauhee lumimyräkkä. Oltiin melkeen perillä ja matka oli kestäny lähemmäs kaks tuntia, kun yhtäkkiä tiet oli niin huonossa kunnossa että ei pystyny ajamaan pitemmälle. Oltiin vaan kaks mailia siitä hiihtokeskuksesta, mutta päätettiin kääntyä takas kotia päin. Yksinkertasesti ei päästy enää eteempäin ja muutenki päädyttiin siihen tulokseen että ei se edes olis kiva lasketella siinä säässä. Lähettiin sitten kotimatkalle ja siinä meni seuraavat yks ja puol tuntia ainaki. Kotona sitten aloin pelaamaan wiitä ja oon piirtäny tänään jotain kuvia ja sellasta, nyt sitten alan kattomaan elokuvaa! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti