torstai 31. maaliskuuta 2011

Tässä kuvia siitä laivasta jolla sitten seilataan Meksikoon :))




Tässä muutama kuva hotellista :--))



tiistai 29. maaliskuuta 2011

Perjantaina oli mun ensimmäinen track meet. Ihan hyvin meni ottaen huomioon, että oli mun eka meet ja tuuli ihan yli paljon. Meet kesti melkeen seittemään asti ja sen jälkeen haettiin pizzaa. Lauantaina kävin aamulla pienellä kävelylenkillä ja illalla kävin myös juoksulenkillä. Sunnuntaina menin kaupunkiin ettimään bikineitä ja vihdoin löysin kivat! Valikoima ei ois voinu olla surkeampi, mutta päätin sitten ostaa Ralph Laurenin yli kivan yläosan, joka makso $67 pelkkä yläosa, mutta päätin että mielummin ostan ne ja voin käyttää niitä sitten Espanjassa ja Turkissa, kun että ostasin jotku ei niin kivat ja joutusin ostaa uudet myöhemmin. Ostin niihin ihan perus mustan alaosan, joka oli $19. Sunnuntaina ei mitään muuta ihmeellistä ollu, tein mun esitelmää espanjan tunnille ja sellasta. Maanantaina meille tuli kouluun oppilaita japanista ja leikittiin niitten kanssa. Skippasin myös maanantain harkat, koska olin ihan unohtanu että mun pitää tehä historian tunnille tollanen juttu, en tiiä miksä sitä kutsusin, mutta alotin tekee sitä heti ku tulin koulusta ja olin valmis 7 aikaan. Hostmum haki ruokaa meksikolaisesta ja illalla vielä viimeistelin mun suomi/espanja esitelmän. Tänään oli sitten se esitelmä ja meni tosi hyvin! Oon tosi tyytyväinen siihen, se kesti koko tunnin. Koulun jälkeen oli harkat, jotka oli kylläki vaan puoli tuntia, koska sato vettä. Harkkojen jälkeen mentiin Lisan ja Chloen kans kirjastoon hakemaan luettavaa matkaa varten. Lainasin muutaman lehden ja twilightin houkutus- kirjan espanjaks ja alan lukemaan sitä, saa nähä mitä tästä tulee, mutta kyllä ku selailin sitä, niin ymmärsin tosi hyvin. Oon kattonu matkalle jo vaatteet valmiiks suurimmaks osaks, huomenna pitäis sitten pestä ne ja pakata jo osa tavaroista. Oon kyllä niin innoissaan, nyt on kaikki hoidettu ja paperit on tullu, kiitos äiti ja iskä. Parin päivän päästä sitä ollaan sitten Kalifornian auringossa. Yritettiin miettiä mitä tehtäis perjantaina siellä Losissa ja mennään varmaan sellaselle parin tunnin kierrokselle, jossa näkee kymmenien julkkisten talot, yritän pitää kameran lähellä ja ottaa paljon paparazzi kuvia! 8) Hostmum varas yli makeen hotellin taas, laitan huomenna kuvia! :-)

torstai 24. maaliskuuta 2011

Yritän nyt kirjottaa tänne kuulumisia. Tää viikko ollu jotenki ihan kamala, en ees tiiä miks, mutta onneks huomenna perjantai. Unohin muuten kertoo että yks päivä kun menin mun omaan kylppäriin, niin siel oli ihan valtava hämähäkki. Se oli niinku samannäkönen ku tarantella, mutta vähän pienempi. Se oli karvanen ja tummanruskee, sain sen onneks tapettua. Alkuviikko oli aika sateinen, mutta tänään ja eilen ollu tosi lämmin. Keskiviikkona menin koulun jälkeen käymään kaupassa ennen harkkoja, oon jääny ihan koukkuun ben&jerry's jäätelöön :D Tänään koulussa oli ihan outo päivä. Ensimmäisen tunnin alussa tuli kuulutus että 4 koulun oppilasta on kuollu ajettuaan humalassa. Seuraavan tunnin alussa tuli uus kuulutus ja taas oli 4 oppilasta kuollu. Sitten vasta sain tietää, että kyse on vaan "leikistä". Ihmisiä tultiin hakemaan luokista ja niistä tehtiin kuolleita, niille laitettiin mustat kaavut päälle ja maalattiin naamat ihan valkosiks ja niihin ei saanu kiinnittää mitään huomiota ja niille ei saanu puhua mitään. Ruokalan eteen nurmelle oltiin myös pystytetty hautausmaa, jossa oli kaikkein kuolleitten nimet ja niistä jotain tietoja. Tää tehtiin humalassa ajamista vastaan ja siks että ihmiset tajuais kuinka suuret riskit siinä on ja minkälaista se on kun ystävä, joka on vielä nuori ja jolla on koko elämä elettävänä ei enää yhtäkkiä ookkaan täällä.

Sain tänään harkoissa mun tilaamat vaatteet. Sieltä tuli college housut, huppari, t-paita ja pitkähihanen paita. Meillä on huomenna koti miitti ja tuun myös kilpailemaan siellä. Viikonlopuks ei sen kummempia suunnitelmia ole. Ollaan Mayan kanssa varmaanki menossa metsästämään bikineitä. Tarvin uudet matkaa varten ja sinne on enää vaan noin viikko aikaa. Olin viime sunnuntaina kiertelemässä kaupungilla, mutta en löytäny bikineitä mistään! Ostin muuten uudet kengät, makso vaan $3.50, ne on sellaset ihan perus valkoset nahkakengät, mulla on samanlaiset myös mutta ne on kangasta ja oon kuluttanu ne ihan puhki. Ostin kans hameen, joka makso $2.50 ja löysin Tommy Hilfigerin aivan ihanat farkut ja hinta oli $8.50. Myös Macy'stä tarttu mukaan ihana kukkamekko.

Katoin tänään ihan mahtavaa ohjelmaa, nimeltä Secret Millionaire. Se kerto tosielämän miljonääreistä, jotka lähtee viettämään viikon tosi vaarallisiin ja alkeellisiin olosuhteisiin ja elämään kuin paikalliset. Niitten tehtävänä on ettiä ihmisiä, jotka tekee hyvää yhteisölle ja niitten pitää salata niitten tausta, ettei ihmiset tiiä että ne on miljonäärejä ja sitten lopussa ne paljastaa henkilöllisyytensä ja antaa ison lahjotuksen omasta rahapussistaan. Viime jaksossa se miljonääri mies anto vähän yli satatuhatta dollaria. Ihan mahtava ohjelma, suosittelen! 8)

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

En nyt jaksa kirjottaa viikonlopusta, mutta tänään olin tylsistyny ja päätin tehä mulle uuden blogin. Oon kyllä jo kauan aikaa miettiny sen tekemistä ja nyt sitten sain sen tehtyä. Oon keränny jo parin vuoden ajan kaikkia ihania mietelauseita ja pätkiä biiseistä mulle vihkoon ja päätin nyt alkaa kerämään niitä blogiin, eli tässä ois osote, käykää kurkkaamassa :--)

http://need-u-now.blogspot.com/

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Mun on pitäny kirjottaa tänne jo monta päivää sitten, mutta en vaan ole kerenny tai jaksanu. Maanantai oli ihan normaali päivä ja oli harkat ja illalla haettiin ruokaa kiinalaisesta. Tiistaina sai ihanasti nukkua pitkään, koulu alko vasta kello 12:05. Olin kävelemässä bussipysäkille ja huomasin että siellä tehtiin tietyötä ja en tienny tarkalleen kuinka pitkän matkan päässä seuraava pysäkki on ja sen bussin oli tarkotus tulla ihan sillä minuutilla, joten katoin kelloa ja mulla oli noin 45 minuuttia aikaa ennen koulun alkua ja päätin kävellä kouluun. Yleensä kun kävelen niin mulla on kestäny joku 50 minuuttia ja taistelin todellakin aikaa vastaan ja pääsin perille... ajoissa. Tiistaina ja keskiviikkona sato kumpanaki päivänä vähäsen ja sen takia harkoissa oli aika märät oltavat ja sain myös melkeen heitettyä Madisonia kiekolla päähän, jäi noin 3 sentistä kiinni. Tällä viikolla on ollu paljon kokeita, joka on tuonu kauheesti stressiä. Tänään mun piti mennä koulun jälkeen kirjastoon tekemään yks koe ja oltiin sovittu että Lisa tulee hakee mua 4 aikaan ja antaa kyydin harkkoihin. Tottakai mun puhelimesta piti loppua akku ja harkat oltiin siirretty meidän koulun jumppasaliin. Olin 4 aikaan valmis ja menin ettimään Lisaa, mutta en nähny sitä missään. Sen jälkeen suuntasin jumppasaliin, mutta noin puolet oli jo lähteny ja loput ketä siellä vielä oli oli lähtemässä, joten päätin suosiolla lähteä kävelemään kotia. Oon niin ilonen viikonlopusta, oon todellaki pienen paussin tarpeessa. Koulun jälkeen Nic ja Nelson tuli ja alettiin pelamaan wiitä. Myöhemmin pojat kävi hakemassa pizzaa ja hengailtiin vaan sitä syödessä. Nelson on niin innoissaa tulossa Suomeen ja kutsuinki sen käymään. Mun espanjan opettaja kysy jos haluan tehä esitelmän Suomesta ja rehellisesti sanottuna en haluais mitään ylimäärästä stressattavaa just nyt, mutta enhän mä voi sanoa ei, vähän sama asia kun istut bussissa ja joku kysyy saako sun viereen istua, ei vaan voi kieltäytyä. Pääsen myös kertomaan mun espanjan reissusta ja näyttämään kuvia.

Tehtiin hostmumin kans suunnitelmaa meidän matkalle, sinne siis on noin 2 viikkoa aikaa. Tullaan saapumaan Los Angelesiin lauantai iltapäivällä. Sunnuntai on varattu nähtävyyksille ja tiedossa on ainaki käyä tsekkaamassa walk of fame, eli se paikka missä on ne tähet, hollywood- kyltti ja paljon muuta. Sanoin että en halua shoppailla paljon, koska kumminkaan ei olla mitenkään kauheen kauan Losissa, joten mielummin haluan nähä kaikki suuret nähtävyydet, koska shoppailla voi muuallakin. Maanantaiks ollaan menossa ehkä yhelle maailman kuuluisimmista tai tunnetuimmista rannoista, eli ollaan menossa Venice Beachille! Maanantai iltapäivällä meidän alus lähtee long beachiltä 6 aikaan. En muuten tienny aikasemmin että tullaan viettämään päivä myös Catalina-saarella, tiesin että tullaan pysähys sinne tekemään, mutta en tienny että ihan päivä siellä vietetään. Tullaan takas Losiin perjantaina aamupäivällä, joten meillä on melkeen koko perjantai vielä Losissa liikkumiseen. Lauantai aamuna lähtee lento takas Seattlen kautta Walla Wallaan.

Oon luvannu tehä hostperheelle suomalaista ruokaa, joten oisko teillä ehdotuksia mitä voisin tehä? :)

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

"Why are you trying so hard to fit in when you were born to stand out?"
Löysin eilen ton lauseen ja se jäi jotenki mieleen. Oon aina tuntenu itteni ulkopuoliseks kaikessa ja kulkenu aina omaa polkuani, enkä niinkään menny massan mukana. Mulla on monesta asiasta hyvinki vahvat mielipiteet ja oon yleensä aina uskaltanu kertoa oman mielipiteeni, vaikka se poikkeaiskin muitten mielipiteestä. Jotenki toi lause on vaan niin osuva, välillä yritän kuulua joukkoon liiankin paljon ja huomaan etten enää ole oma itteni, ja yritän olla jotain muuta mitä en ole.

Eilen mulla oli tarkotus mennä keskustaan, mutta enpä saanu aikaseks lähteä. Oon vaan nukkunu koko viikonlopun ja kattonu elokuvia. Katottiin eilen Aladdin, ensimmäinen kerta kun kunnolla näin sen elokuvan ja oli muuten ihan sika hyvä! Rakastan Walt Disneyn piirrettyjä klassikoita ja haluaisin kerätä ne kaikki, mun suosikit on Leijona kuningas ja Pocahontas, jotka on niin ihania! Tälle päivälle ei oo mitään suunnitelmia, haluan vaan ottaa rennosti ja nukkua, voisin kyllä lähteä käymään kävelyllä myöhemmin, tällä hetkellä mittari näyttää +17 astetta varjossa. Kolmen viikon päästä tähään aikaan oon Los Angelesissa. Kyllä tuli vähän mietittyä, kun se tsunami oli ja myös Kalifornian rannikolla oli ollu pieniä aaltoja, että mitenkä meidän laivamatka Meksikoon sujuu. Eilen AFS:ltä lähti ryhmä Havajille, jonne moni mun tuttu meni ja siellähän kans oli rannalta evakuoitu kaikki ihmiset, joten toivottavasti ei enää tuu uutta tsunamia. Pakko myös sanoa, että suutuin tänä aamuna niin paljon, kun luin että monet amerikkalaiset on ilosia että se tsunami iski Japaniin, että se ois kosto siitä mitä tapahtu Pearl Harborissa toisen maailmansodan aikaan.

Oon tylsistyny joten teen jonku testin tänne :D

Random:
● Millainen olo sinulla on juuri nyt ? - ihan hyvä, oon vähän väsyny
● Mitkä housut sinulla on jalassasi ? - mustat college housut
● Mikä paita sinulla on päälläsi ? - mulla on ruskee toppi, jonka ostin espanjasta
● Miltä hiuksesi näyttävät ? - ne on märät, kävin just suihkussa
● Mitä biisiä kuuntelet ? - Shwayze- Heart and Soul
● Mitä söit viimeksi ? - myslipatukan
● Mitä oot tehny tänään ? - nukkunu, syöny, käyny suihkussa ja kirjottanu tänne
● Viimeisin uni, jonka muistat ? - näin viime yönä tosi outoo unta
● Kenelle puhut juuri nyt ? - en kenellekkään
● Oletko koskaan melkein kuollut ? - itseasiassa olen, sillon joskus pienenä
● Millaset sukat sulla on nyt jalassa ? - ei oo sukkia
● Mikä saa sinut iloiseksi ? -kaikki kivat asiat

Rakkaus:
● Uskotko rakkauteen ? - uskon
● Uskotko rakkauteen ensisilmäyksellä ? - joo ja ei
● Minkä laulun omistaisit rakkaallesi ? - oon päättäny että kun meen naimisiin haluun soittaa kappaleen Lucky, jonka laulaa Jason Mraz ja Colbie Caillat
● Oletko omistavainen vai välinpitämätön ? - en tiiä :D
● Mikä on kaunein asia joka sinulle on sanottu ? - en nyt tiiä onko kaunein asia, mutta mulle on jääny mieleen se, kun yks poika sano että sitten ku se on iso, se haluaa mennä naimisiin sellasen tytön kanssa kun minä :D

Kenen:
● Vieressä viimeksi nukuit ? - ihan yksin nukuin viime yön
● Auton kyydissä olit viimeksi ? - lisan kyydissä
● Kanssa puhuit viimeksi puhelimessa ? - tais olla Lisan kans
● Hiukset haluaisit itsellesi ? - pitkät ja vähän kiharat
● Puhelimen viestejä oot viimeksi lukenu ? - omia
● Vanhempia oot viimeksi halannu ? - hostvanhempia
● Luona olet viimeksi ollut yötä ? - Mayan luona

Oletko koskaan:
● Joutunut petetyksi ? - en, tai kyllä monesti ihmiset lupaa asioita, mutta ei sitten pidäkkään lupauksia
● Rikkonut lakia ? - jos päin punasia käveleminen lasketaan, niin joo olen
● Juossut poliiseja pakoon ? - en
● Yrittänyt oksentaa pakolla ? - en
● Huijannut vanhaa miestä ? - en
● Itkenyt, jotta pääsisit helpolla ? - kyllähän tätä on pienenä tullu harrastettua

Millon viimeks:
● Halasit kaveriasi ? - se oli sillon Teaganin synttäreillä
● Autoit kaverisi pulasta ? - en muista, tai jos läksyjen kopioiminen lasketaan, että ei saa merkintää, niin autoin muistaakseni maanantaina
● Joit kahvia ? - viikko sitten oiskohan ollu
● Sait tekstiviestin ? - perjantaina
● Kirjoitit kutsukortteja ? - en muista, tästä on kauan

Kuka:
● Sai sinut viimeksi nauramaan? - katoin sen leffan eilen ja se sai mut nauramaan
● Sanoi viimeksi sinulle jotain mielestäsi ihanaa? - ei tuu nyt mieleen mitään
● On tämän hetkisen vihasi kohde ? - käärmeet, kaikki käärmeet
● On ihminen kenen vierellä haluaisit viettää loppuelämäsi? - en oo sitä ihmistä vielä tavannut :)

Viimekesän paras muisto?
- porin reissu oli mahtava!
Mitä teit illalla viimeiseksi ennenkuin menit nukkumaan?
- kuuntelin musiikkia
Onko sinulla joitain outoja pelkoja?
- on
Näytätkö tunteitasi muille ihmisille?
- yritän näyttää
Millainen tulee olemaan sinun kesäsi 2011?
- toivon mukaan aivan mahtava!
Onko musiikki sinulle tärkeätä?
- on
Kuka meinasi tehdä viimeksi sinut hulluksi?
- en muista
Onko sinulla joku paikka kipeä?
- on
Kertoisitko suurimman salaisuutesi henkilölle, jota halasit viimeksi?
- en
Oletko ihastunut, seurusteleva vai yksinäinen?
- yksinäinen, kuulostaa kyllä aika masentavalta sanoa yksinäinen, sanoisko onnellisesti sinkku!
Kenelle näytit viimeksi keskisormea?
- en muista yhtään, tästä on kyllä iäisyys
Milloin viimeksi olit jonkun vieressä etkä olisi koskaan halunnut lähteä pois?
- en muista millon mulla ois tällanen tilanne ollu

KOLME ASIAA JOTKA PELOTTAVAT SINUA:
1. Käärmeet
2. Hämähäkit
3. jos läheisille tapahtuu jotain
KOLME ASIAA JOTKA OVAT OLENNAISIA PÄIVÄSSÄSI:
1. Syöminen
2. musiikin kuuntelu
3. nukkuminen
KOLME VAATETTA JOTKA OVAT PÄÄLLÄSI NYT:
1. housut
2. toppi
3. huppari
KOLME LEMPIBÄNDIÄSI/ARTISTIASI (NYT):
1. Boyce Avenue
2. Ricky Martin
3. Bruno Mars
KAKSI TOTUUTTA JA VALHE:
1. Mulla on koira
2. Mulla on kissa
3. Mulla oli neljä hamsteria
KOLME ASIAA, JOTKA VIEHÄTTÄVÄT SINUA SUKUPUOLESSA, JOHON OLET MIELTYNYT:
1. Silmät
2. Hymy
3. hyvät käytöstavat
KOLME LEMPIHARRASTUSTASI:
1. Jalkapallo
2. Tennis
3. Luistelu
KOLME ASIAA, JOITA KUUMEISESTI HALUAT TEHDÄ NYT:
1. shoppailla
2. nukkua
3. syödä jäätelöä
KOLME URAA, JOITA HARKITSET:
1. lastenlääkäri
2. oma vaatekauppa
3. en keksi tähäm mitään
KOLME PAIKKAA, JONNE HALUAT MENNÄ LOMALLA:
1. Singapore
2. Kiina
3. Brasilia
KOLME ASIAA, JOITA TAHDOT TEHDÄ ENNEN KUOLEMAASI:
1. Maailmanympärysmatka
2. Uida delfiinien kans
3. Asua espanjassa

perjantai 11. maaliskuuta 2011

Tiistaina alko loma ja oon ollu oikeestaan vaan kotona ja nukkunu ja käyny harkkoissa. Vaikka koulusta lomaa onki, niin harkkoja on silti. Torstai oli tosi huono päivä, musta tuntu että kaikki meni pieleen ja halusin vaan lähteä harkoista. Tänään meillä oli aamuharkat ja oli tosi aurinkoinen päivä. Käytiin hostmumin ja Chloen kans ulkona syömässä sushia ja nyt oon linnottautunu kattomaan the hillssiä. Viikonlopulle ei mitään suuria suunnitelmia ole, huomenna ajattelin mennä keskustaan kiertelemään. Laitoin tähän kuvia meidän ruokavalikoimasta, niin saatte vähän nähä minkänäköstä ruokaa täällä on :D Tein myös yks päivä suklaa pannukakkuja ja laitoin niistäki kuvan :D









sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Ei oo nyt pariin päivään tullu kirjoteltua. Yleisurheilu vie kaikki voimat... Meillä on joka päivä harkat, viikonloppuja lukuunottamatta ja tuun kotiin siinä kuuden aikoihin ja sen jälkeen syön ja teen läksyt ja haluan vaan nukkumaan. Mutta tykkään kyllä tosi paljon yleisurheilusta! Vaikka se välillä rankkaa onkin, niin se on silti niin hauskaa! Oon saanu paljon uusia kavereita. Oon mukana kiekonheitossa ja keihäänheitossa, haluaisin kyllä juosta sen 800m, mutta saa nyt nähä. Oon kyllä ihan varma että musta tulee keihäänheittäjä! :D Mun kunnioitus kaikkia kuulantyöntäjiä ja kiekon- ja keihäänheittäjiä kohtaan on kasvanu valtavasti! Se on oikeesti niin vaikeeta ja rankkaa! :D

Mitähän muuta... eilen eli lauantaina oli talon siivous ja mentiin illalla kattomaan Matt Damonin uus leffa, jonka nimeä en nyt muista, mutta oli ihan mielenkiintonen! Tänään lähettiin hostmumin kans Tri-citieen ja menin kiertelemän sinne ostoskeskukseen pariks tunniks, en ostanu muutaku yhet housut, jotka oli alennuksessa $9.99. Kotiin tultua mentiin ottamaan muutava kuva Chloen kans, koska se on tehny musta jutun koulun nettisivuille luistelusta ja siihen tarvittiin ottaa kuvia. Tänään ollu toooosi lämmin! Yritin ettiä mulle bikineitä ja löysinki yhet kivat abercrombielta, mutta en sitten ostanu niitä, victoria's secretin bikini valikoima oli kyllä pettymys, mutta kyllä sinne pitäis alkaa tulla lisää niitä. Mun pitäis käydä kans ostamassa aurinkolasit ja shortseja Kaliforniaa ja Meksikoa varten. Tasan kuukauden päästä oon varmaanki just nyt Meksikossa tai voi olla että oon laivassa tulossa takasin Los Angelesiin. Sain muuten AFS:ltä luvat, joten matka on nyt niin varma kun voi olla! :--)

Seuraaval viikol on vaan kaks päivää koulua, JEIJ! Oon kyllä loman tarpeessa, vaikka pari viikkoa sitten oli 5 päivän viikonloppu ja nyt taas 5 päivää vapaata :D Siitä seuraavalla viikolla mulla alkaa muistaakseni joka päivä kello 12:05, maanantaita lukuunottamatta, koska näillä on jotain kokeita ja koska oon vaihto-oppilas niin mun ei tarvi niitä tehä, vaan saan nukkua kotona :) Ja koulua on 3 asti, joten kolme tuntia koulua joka päivä sillä viikolla kuulostaa loistavalta! Ja siitä seuraava viikko onkin sitten ihan normaali ja sen jälkeinen viikko on spring break ja mä suuntaan etelään!

Tein yks päivä kuvausmatkan...meidän keittiöön! :D saatte nähä minkälaista ruokaa täälläpäin syödään, yritän saada laitettua kuvat pian, en tiiä kerkeenkö huomenna, koska harkkojen jälkeen pitäis lukea kokeisiin, mutta ehkä tiistaina jos en mee Rachelin luo harkkojen jälkeen, muuta tällä viikolla laitan kuvia ja kirjotan jotain syvällisempää, sitten kun päivät vapaata :-)

tiistai 1. maaliskuuta 2011

Meidän matikan opettja luki tänään niin kivan tarinan 6-vuotiaasta pojasta ja hänen viisaudestaan joten mä ajattelin suomentaa sen tänne nyt parhaani mukaan. :)

Eläinlääkärinä minut oli pyydetty tutkimaan kymmenen vuotta vanhan irlanninsusikoira nimeltä Belker. Koiran omistajat Ron, hänen vaimonsa Lisa ja heidän poikansa Shane, olivat hyvin kiintyneitä heidän koiraansa ja toivoivat heidän koiralleen ihmettä.
Belker:illä todettiin syöpä, johon hän oli kuolemassa. Kerroin perheelle että mitään ei enää ollut tehtävissä ja päätimme että nukutamme Belkerin heidän kotonaan.
Vanhemmat Ron ja Lisa halusivat, että heidän 6-vuotias poika olisi läsnä koiran nukuttamisessa, sillä he ajattelivat että Shane voisi oppia siitä jotain.
Seuraavana päivänä perhe oli kokoontunut Belkerin vierelle ja Shane näytti rauhalliselta silittäessään vanhaa koiraa vielä viimeisen kerran ja ihmettelin ymmärsikö hän mitä oikeasti oli tapahtumassa. Muutamassa minuutissa Belker nukkui pois.
Pikkupoika näytti hyväksyvän Belkerin pois nukkumisen ilman mitään vaikeuksia. Istuimme jonkin aikaa yhdessä miettien miksi ihmiset elävät paljon pitempään kuin koirat. Shane oli kuunnellut keskustelua hiljaisena ja yhtäkkiä sanoi: "Minä tiedän miksi!"
Käännyimme kaikki häneen päin ja se mitän hän sanoi hätkähdytti minut, enkä ole koskaan kuullut lohduttavampaa selitystä.
Hän sanoi: " Ihmiset syntyvät siksi, että he voivat oppia miten elää hyvää elämää, rakastaa toisia ja olla kaikille mukavia, eikö?" Kuusi-vuotias jatkoi: "Koirat tietävät jo miten elää hyvää elämää, joten siksi he eivät elä niin pitkään."

Elä yksinkertaisesti.

Rakasta anteliaasti.

Välitä syvästi.

Puhu ystävällisesti.


Jos koira olisi opettaja, voisimme oppia seuraavat asiat:

Kun rakkaasi tulevat kotiin, mene aina iloisena tervehtimään.

Nauti raikkaasta ilmasta.

Ota päiväunet.

Venyttele ennen ylösnousua.

Juokse ja leiki päivittäin.

Hae huomiota ja anna ihmisten koskettaa sinua.

Lämpiminä päivinä makoile pehmeällä nurmella.

Kuumina päivinä juo paljon vettä ja lepää puun varjossa.

Kun olet onnellinen, tanssi ympäriinsä ja heiluta koko kehoasi.

Nauti pitkistä kävely lenkeistä.

Ole uskollinen.

Älä koskaan teeskentele olevasi jotain mitä et ole.

Jos haluamasi on on haudattu syvälle, kaiva kunnes löydät sen.

Jos jollakulla on huono päivä, ole hiljaa, istu lähellä ja halaa.

Nauti joka hetkestä joka päivä!