sunnuntai 29. elokuuta 2010

Perjantaina oli koululla "tanssit" ja mentiin sinne Chloen ja sen kaverin kanssa. Siellä oli kans muut vaihtarit ja hengailin myös niitten kans siellä. Oli ihan mukavaa, tulin kotiin aika myöhään ja aamulla oli aikanen herätys ja lähettiin ajamaan Josephiin, Oregoniin. Lauantai oli vähän kurja päivä, koska sato vettä ja oli niin pilvistä että vuoria ei näkyny. Suunnitelmat meni myös ihan uusiks, koska ulkona ei voinu olla. Kierrettiin kaupunkia autolla ja käytiin muutamissa kaupoissa mitä sieltä löyty. Kaupunki ei todellakaan ollut mikään iso, mutta se oli ehkä kaunein näkemäni pikkukaupunki. Käytiin syömässä lounasta erittäin hyvässä ruokapaikassa ja mentiin sen jälkeen käymään museossa. Museo oli omalla tavallaan erittäin mielenkiintonen, koska Joseph on tosi vanha intiaanikaupunki ja museossa oli tosi paljon vanhaa intiaani tavaraa ja kertomuksia niistä. Oon aina ollu tosi kiinnostunu intiaaneista, joten on ollu niin hienoa päästä näkemään niitten historiaa ja haluun päästä lukemaan enemmänki niistä. Museon jälkeen mentiin keilamaan ja sen jälkeen vuokrattiin elokuvia. Vettä sato koko päivän, joten jouduttiin olla sisällä, mutta ei se haitannu, meillä oli silti tosi hauskaa. Pelattiin lautapeliä ja tilattiin sen jälkeen pizzaa ja katottiin elokuvia. Seuraavana päivänä (eli tänään) lähettiin vuorille. Mentiin ylös sellasella hiihtohissillä. Vuoren huipulla oli vähän kylmä ja siellä oli lunta. En kyllä oo ikinä muistaakseni pystyny olla lumisotaa vielä elokuussa, mutta kerta se on ensimmäinenki. Maisemat oli MAHTAVAT! ei siihen oikeen muuta voi sanoa, laitan loppuun kuvia. Se oli vaan jotain niin uskomatonta, sanoisko käsittämätöntä. Oltiin niin korkeella ja sieltä näky tosi kauas! Kun oltiin tultu hissillä huipulle, niin siellä oli joku mies vastassa ja se toivotti meidät tervetulleeks maailman huipulle. Siltä musta kyllä tuntuki, ihan niinku ois ollu maailman huipulla! Hengittäminen oli välillä vähän raskasta, mutta oli se sen arvoista! :)








torstai 26. elokuuta 2010

3 päivää koulua takana ja hyvin menee :) Oon tutustunu uusiin ihmisiin ja kaikki täällä on tosi kivoja! Kävin vaihtamassa fysiikan pois ja otin tilalle biologiaa. En päässy jalkkisjoukkueeseen, meitä oli yli 60 tyttöä ja vaan osa pääs. Toisaalta ei kyllä harmita yhtään, nyt on paljon enemmän aikaa kavereille ja kaikkeen muuhun, koska jalis vei kauheesti aikaa. Painonnostoa en vielä vaihtanu pois, oon nyt alkanu tykkäämään siitä :) Huomenna vielä koulua ja sitten viikonloppu ja lähetään vuorille, joten en pääse varmaankaan koko viikonloppuna koneelle. Tiedossa on patikointia, veneilyä, mennään varmaan kokeilemaan kanootteja, ehkä myös ratsastusta.. en malta odottaa! 8)

tiistai 24. elokuuta 2010

Maanantaina meillä oli orientaatio päivä freshmaneille, mutta koska oon vaihto-oppilas ja uus koulussa, niin mulle suositeltiin sitä. Siellä oli tosi mukavaa, oli pelejä ja leikkejä ja sitten kierreltiin koulua ja myöhemmin oli grillijuhlat koululla. Tarjolla tottakai hampurilaisia :D Orientaatio kesti melkein koko päivän. Seuraavana päivänä, eli tänään, meillä alko koulu. Ensin oli espanjaa. Opettaja oli tosi mukava ja sillä oli hauskoja juttuja. Seuraavaks oli englantia, sitten matikkaa, fysiikkaa, painonnostoa ja viimesenä Yhdysvaltojen historiaa. Tunnit kestää 55min ja sitten on aina 5min aikaa vaihtaa luokkaa, joka on tosi vähän, koska tää koulu on niin iso ja rakennuksia joku 7. Ja koulu alkaa mulla joka päivä 8:30 ja päättyy joskus vähän yli 3, jonka jälkeen on sitten urheilua. Kävin tänään rekisteröitymässä jalkapalloon ja meillä on harkat joka arkipäivä ja ne kestää 2h. Tulee kyllä olemaan raskasta, mutta ainaki kunto nousee :D Huomenna meen kyllä vaihtamaan fysiikan ja painonnoston pois, koska fysiikka on ihan liian vaikeeta, en tajuu siitä mitään. Hyvä ku ees tajuisin sitä Suomeks ja sit ku pitää yrittää englanniks opiskella, siitä ei tuu kyllä yhtään mitään. Ja painonnoston haluun vaihtaa pois, koska se ei oikeen oo mun juttu :D Ajattelin ottaa niitten tilalle jotain hauskoja aineita, kukkakimppujen tekoa, ruuan laittoa, kuvista... :)

sunnuntai 22. elokuuta 2010

Anteeksi hiljaisuuteni, mutta on vain ollu niin kiireinen aikataulu, että ei ole kerenny kirjottamaan. Mutta siis 20. päivä käytiin koululla valitsee mulle kurssit. Ja mulla on Englantia, Espanjaa, fysiikkaa, matikkaa, amerikan historiaa ja sit oli vielä joku, mutta en muista sen nimeä. Koululta mun tukihenkilö tuli hakee mut ja lähettiin Pendeltoniin, Oregoniin sellaseen ulko-uimalaan. Meitä oli minä, tukihenkilö, tukihenkilön tyttö Maya, Mayan kaveri Rachel ja ruotsalainen vaihto-oppilas Mattias. Meillä oli kyllä tosi hauskaa. Tulomatkalla käytiin ostaa mulle jäätelöö, joka oli tosi hyvää, ja muille pirtelöt. Kun päästiin kotiin, vaihdoin äkkiä vaatteet ja lähettiin hostmumin kaverin luokse illalliselle. Ne oli tosi mukavia ja kyseli paljon Suomesta. Tultiin kotiin ja menin suoraan nukkumaan, oli ollu tosi pitkä päivä ja olin tosi väsyny.


21. päivä! :)

Lähettiin aamulla 10 aikaan ajamaan Idahoon ja viemään Nic sinne. Matka kesti vähän yli 2 tuntia. Perillä sitten kannettiin kaikki tavarat asuntoon ja lähettiin ostoksille. Käytiin ostamassa Nicille kaikkia tavaroita sinne sen asuntoon ja ruokaa myös. Kun kaikki tavarat oli saatu suunnilleen paikoilleen, niin lähdettiin ajamaan takas Walla Wallaan. Käytiin matkalla kiinalaisessa pikaruoka paikassa, jossa oli tosi hyvää ruokaa. Maisemat matkan varrella oli mahtavat! Paljon kanjoneita ja kukkuloita, ja niitten rinteillä hevosia juoksi vapaina, ihan niinku jostain elokuvasta! Oltiin joskus 10 aikaan illalla kotona ja menin suoraan nukkumaan.


perjantai 20. elokuuta 2010

Eilisen päivän vietin mun tukihenkilön luona tai oikeestaan vietin eilisen mun tukihenkilön tyttöjen kanssa, jotka on suunnilleen saman ikäsiä kun minäki. Lähettiin niitten kans shoppailemaan ja kierretiin vähän kaupungin keskustaa. Mitään en ostanu, vaikka oishan siellä ollu paljonki ostettavaa. Shoppailun jälkeen mentiin Whitman Collegeen ja Kelly kutsu sen kavereita sinne ja leikittiin siellä jotain leikkiä, joka oli vähän niinku Suomessa meillä on piilosta. Meitä oli yhteensä varmaan jotai 9 ja siellä oli myös se ruotsalainen vaihtaripoika. Jouduin aika pian lähtemään kotiin, koska meil oli päivällinen. Ruuan jälkeen Chloe lakkas mun kynnet ja näistä tuli kyl tosi kivat! :)

keskiviikko 18. elokuuta 2010

Oltiin eilen veneilemässä ja kokeltiin tubingia. Se oli ky kivaa, mutta pelottavaa. Maisemat oli mahtavat, laitan tähän loppuun sit muutaman kuvan. Ja lämmintä täällä oli eilen 40 astetta. Yritettiin myös saada kalaa, mutta ei saatu. Veneretken jälkeen lähettiin melkeen suoraan heti vauvakutsuille. Siellä oli tosi mukavaa ja kaikki ihmiset oli tosi mukavia, ja kyseli Suomesta kaikkea. Kakku siellä oli tosi hyvää, mutta rasvasta. Sitä ei pystyny syödä ku ihan pienen palasen. Tultiin kotiin sieltä ja katottiin sitten hostmumin ja Chloen kans elokuvaa ja sen jälkeen tapasin vielä Chloen kaks kaveria.

Englanti paranee koko ajan ja pystyy koko ajan puhumaan paremmin ja paremmin. Oon vaan tosi väsyny koko ajan, koska joutuu olla niin tarkkaavaisena koko ajan ja kuunnella mitä sulle sanotaan ja sitten pitää viel miettiä mitä vastaat.. aivot kyl joutuu koville!






tiistai 17. elokuuta 2010

Eilen oltiin aamulla shoppailemassa. Ostin kengät ja kävin ensimmäistä kertaa elämässäni starbucksissa. Mentiin sitten eläinkauppaan jos ostettiin mulle ja Chloelle kalat :D Vielä en oo nimee sille keksiny, laitan siitä kuvia jossain vaiheessa. Iltapäivällä mentiin Chloen kans Quiaran isovanhempien luo uimaan, niillä on tosi iso uima-allas ja iso poreallas kans! :D Illalla mentii sitten Chloen ja Quiaran kanssa syömään johonki kiinalaiseen ravintolaan. Ruoka ei kyl ollu mitään kauheen hyvää, mutta kivaa oli! :) Ruoka annokset täällä on TOSI ISOJA! jaksan syyä vaan 1/4 annoksesta, sen jälkeen ei mahu enää enempää. Tänään mennään veneilemään ja kokeilemaan tubingia :D

maanantai 16. elokuuta 2010

Meillä oli orientaatio päivä täällä Walla Wallassa. Ensin puhuttiin säännöistä ja kaikista vaihtovuoteen liittyvistä jutuista. Meitä on Walla Wallassa 4 vaihtaria. Minä, ruotsalainen poika, uusi-seelantilainen tyttö ja portugalilainen tyttö. Kaikki oli tosi kivoja. Myöhemmin meillä oli allas-bileet AFS porukan kanssa ja tapasin siellä mun tukihenkilön. Meillä oli myös ruokailu siellä ja tarjolla oli kaikenlaista. Sen jälkeen tultiin kotiin ja pelattiin Chloen ja sen kaverin kanssa Mario Cartia ja Guitar herota. Sitten lähettiin ajelulle ja Chloe ja sen kaveri näytti mulle paikkoja täällä. Käytiin muun muassa täällä paikallisessa collegessa. Se oli vähän pelottavaa. Kello oli jotain 10 ja ihan pimeetä illalla ja Chloe ja sen kaveri kerto jotain murhajuttuja mitä collegeis tapahtuu :D Käytiin pikasesti myös mäkkärissä ja tultiin kotiin ja menin suoraan nukkumaan. Kaikki ihmiset täällä on niin hauskoja ja koko ajan saa nauraa niitten tyhmille jutuille :D Ja koulussa on ihan naurettavia kursseja :'D Näillä on kukkakurssi, jossa harjotellaan tekemään kukkakimppuja :__D Ja pikaruokapaikkoja täällä on 50 metrin välein ja niitä on PALJON! Nää ihmetteleeki täällä, että miten Suomessa meillä on vaan muutama pikaruokapaikka.

sunnuntai 15. elokuuta 2010

Mentiin eilen pyörillä hostmumin kanssa markkinoilla. Markkinat oli tosi samantyyliset kun Suomessakin, myynnissä oli hedelmiä, vihanneksia, kukkia, koruja ym. Pelattiin Nicin kans Mario Cartia, pelasin 3 kertaa ja voitin joka kerralla ja en ollu koskaan ennen pelannu sitä. Iltapäivällä mentiin Nicin kaverin luo ja siellä pojat laitto mulle xboxin ohjaimen käteen ja pakotti mut pelaamaan jotain sotapeliä niitten kans, olin ihan pihalla koko pelistä. En tajunnu yhtään mitä siin ois pitäny tehä. Chloe tuli vihdoin illalla kotiin ja nähtiin ekaa kertaa, ja näin myös yhen Chloen kaverin. Illalla katottiin vielä hostmumin kanssa jotain ranskalaista elokuvaa, oli kyl mielenkiintonen, mutta olin niin väsyny että en jaksanu kattoo loppuun asti. Laitan tähän vielä muutaman kuvan jonka oon ottanu. Tässä on myös kuva mun huoneesta :)






perjantai 13. elokuuta 2010

Tänään aamulla käytiin pikasesti Pascossa. Sen jälkeen Nic ja sen kaveri kierrätti mua ympäri Walla Wallaa ja näytti paikkoja, käytiin muun muassa mun tulevalla koululla. Käytiin kans Oregonin puolella, koska matkaa täältä sinne on vaan sellaset 15min. Täällä on ollu tänään niin kuuma ja viikonloppuna pitäis olla vieläki kuumempi, joten en ainakaan tuu jäätymään tänne. Äsken käytiin hostmumin kanssa pankissa ja ostamassa tummaa leipää. Yritän saada laitettua tänne myös kuvia jossain vaiheessa. Tuli yhtäkkiä mieleen, että tapasin Seattlen kentällä amerikkalaisen noin 50 vuotiaan miehen, joka oli joskus ollu Suomessa aikoinaan vaihdossa :)

torstai 12. elokuuta 2010

Nyt sitä ollaan rapakon toisella puolella! Matka oli pitkä, yhteensä noin 20 tuntia. Lento Amsterdamista Seattleen kesti joku 12 tuntia ja se tuntu iäsyydeltä! Seattlen kentällä nähtiin vaihtareita Brasiliast, Espanjast, Italiast ja Ranskasta. Seattlesta lensin Pascoon italialaisen tytön kanssa. Oli kyl huikeen hieno lentomatka! Vuoria näky jokapaikassa ja niitten väleissä oli järviä. Oli mahtavat maisemat kyl, ja kun lento oli vaan 35min, niin lennettiin viel niin matalalla, että näki vuoret ihan siitä vierestä. Isäntäperhe oli vastassa lentokentällä ja siitä jatkettiin matkaa Walla Wallaan. Maisemat matkan varrella oli myös uskomattomat, nähtiin muun muassa Columbia river! Perhe vaikuttaa koko ajan vaan mukavammalta ja talo on erittäin viihtyisä. Nic on luvannu huomenna näyttää mulle Walla Wallan kaupunkia ja tänään oon jo tustunu muutamiin Nicin kavereihin :) Nää ihmiset on tääl niin mukavia ja hymyilee koko ajan, ja ne on valmiita tekemään sun puolest melkeen mitä tahansa, koko ajan olis auttamassa :) Hyvin on sujunu kaikki tähän asti ja varmaan myös sujuu tästä eteenpäinki! :)

tiistai 10. elokuuta 2010

Lähtö sen kun vaan lähestyy! Enää jäljellä sellaset yks ja puoli päivää. Tavarat on nyt suurimmaks osaks jo pakattu, vielä pitää muutama paita pestä ja käydä ostamassa suklaata. Matkalaukku painaa jo nyt 24kg ja vielä olis vaatteita pakattavana, joten saa nähdä joudunko turvautumaan taas kerrospukeutumiseen tai sitten yritän saada ne käsimatkatavaroihin. Tänään pitäis vielä muutama kaveri hyvästellä ja huomenna sitten lähdetään ajamaan Helsinkiin päin ja torstaina pitäis olla kentällä jo 04:30 aamulla. Kello 07:05 lähtee lento Amsterdamiin ja sieltä sitten Seattleen. Seattlesta matka jatkuu Pascoon ja hostperhe tulee hakemaan mut sit kentältä. Pascosta matkaa Walla Wallaan on noin 50 minuuttia ja siinä on kivasti aikaa ja matkaa kattoo maisemia. Orientaatioleiri on mulla vasta 15.päivä, eli pääsen heti perheeseen kun tuun Yhdysvaltoihin. Rahat oon jo käyny vaihtamas dollareiks ja ne tuntuu oudoilta, ihan niinku joissain jenkkileffoissa :D

lauantai 7. elokuuta 2010

Kohta enää 4 päivää lähtöön! Vielä pitäis pakata, käydä ottaa kopioita kaikista papereista ja tietenki hyvästellä kaikki kaverit :( Lähtö on kyllä jo alkanu jännittää aika lailla, mutta oon myös niin innoissani! Kaikki tuliaiset hostperheelle oon jo ostanu, tai no salmiakkia pitäis vielä käydä ostaa. Oon puhunu hostmumin kanssa aika paljon ja se tulee hakemaan mut sitten kentältä :) Aijon varmaanki alottaa jalkapallon, jos nyt ees pääsen joukkueeseen mukaan, toivottavasti pääsen! Muita vaihtoehtoja on tennis ja tanssi, jota hostmum mulle ehotti. Oon myös miettiny liittymistä drama clubiin, se vois olla kivaa! 8) Hostmum varas mulle ajan koululta ja mennään sitten valitsee mulle mun kurssit, tuun muuten olemaan koulussa juniori : -)